torstai 28. heinäkuuta 2011

EI VOI VESI HUUHTOA TAI ILMA PAIJATA MITÄÄN TÄMÄN PEHMEÄMMIN

En taida kestää. Täydellisyys taitaa sittenki olla aika lähellä. Se löytyy ratikkamatkan päästä, tai metrollakin pääsisi. Tai kymmennillä busseilla. Hakaniemestä Kallioon, siskon kämppään kahdeksanteen kerrokseen. Vintille, ikivanhoja puutikkaitta pitkin katolle. Se luukku paino aivan saatanasti. En saanut muuten yhtäkään hyvää kuvaa.
kuvassa selvästi mm. steissi ja Helsingin keskusta
En jaksanut keskittyä ollenkaan kuvaamiseen, ja kaikki kuvat ihan mega tärähtäneitä ja muutenkin aika kehnoja. Mut tosiaan, se oli aika siistiä, kun kattoi takavasemmalle niin näki just ton ydinkeskustan, sitkun katto eteenpäin näki lintsin, ja suoraan takana Kallion kirkko, ja kun katto vähän keskustan ohi näki kaikkii katedraalei ja kirkkoja. Ja Suomenlinnan majakankin. Koko Helsinki oli siis siinä yhdellä katolla. Aika makeeta. Kotimatkalla Tepoksi esittäytynyt mies piti mulle seuraa, pyys numeroa ja seuraksi baariin, en antanut numeroa enkä lähtenyt baariin, mut se sanoi että pitää kokeilla kun ei voi koskaan tietää, että kuka on just se elämänsä ihminen ketä kipeästi tarvitsee. Se oli sairaan mukava nuori tyyppi ja meil on paljon yhteisiä kavereita.
Robyn - Call Your Girlfriend
Sit kans eilen. Tai tavallaan toissapäivänä. Oltiin Töölönlahdella makeella paikalla kivalla porukalla. Tykkäsin. Siitäkin ihme maisemakuvia (tai ok yksi onnistunut kuva). Ja sitten muita kuvia (yksi onnistunut kuva).
Ja me maataan maailmamme rannikolla,
ilma on hiljaa ja väsynyt.
Kellään ei koskaan oo ollut niin hyvä olla,
kuin mulla on nyt.
Ylihuomenna(huomenna) Pariisiin kuuden tyttökaverin kanssa. Kreisii.
(Meinasin itkeä koko aika kun Emil lähtee mut sitten kun se pahin on ohi niin on helppo olla ja vaihtovuosi on varmasti sen paras vuosi mut silti niin hassua kun ei voi enää sit maanantain jälkeen soittaa ja sanoa että moii lähde mun kans samaa matkaa keskustaan tai että lähdetään yöllä ulos tietämättä mihin ollaan menossa mut kyl mä tiedän et kun se tulee takaisin niin meillä on taas sairaan hauskaa ja upeeta aikaa)

6 kommenttia:

  1. voi meri, ilostuin kommentistasi purrrre oot ihana.

    VastaaPoista
  2. äää tuli tost nii oma kokemus mieleee! mun sisko asuu kans ydinkeskutas ja sieltä just pääseee sisältä tikkaita pitkin katolle, josta näkyy koko stadi.aaaaaah öinen helsinki...

    VastaaPoista
  3. joma, se on oikeesti niin parasta !! kuin jees et joku muuki kokenu ton. ahhh so coolious.

    VastaaPoista
  4. hey moi tuun nyt tälleen anonina sanomaan että sun tyyppisiä ihmisiä pitäs olla enemmän (tykkäät jopa mcr:stä, ah♥) joo ei mulla muuta.. :3

    VastaaPoista
  5. no jopas jopas jopas oli hämmentävä kommentti ! ja sairaan imarteleva, taisiis whoaa. kiitän, toi oli tosi sulosti sanottu. Ja joo, mcr on: paras. Kiiiitus ♥

    VastaaPoista