SE SAMA TYTTÖ ON NÄHNYT HELVETIN SE SAMA TYTTÖ ON USKONUT IHMISIIN

En oikeesti varmaan tiedä hauskempaa ja ikävempää kuin se, et kattoo muutaman vuoden takaisia kuvia. Ite ainakin huomaan niistä sen, miten mun ajatusmaailma on ollut osittain tosi erilainen - tai siis oon luullut olevani tosi kypsä jne, mut nyt sit kun katsoo niin huomaa, että oon oikeesti ollut tosi pieni vuosia taaksepäin. Kjell Westön kirjassa Leijat Helsingin yllä kirjotetaan muistaakseni niin, että On kummallista, miten päivä päivältä mikään ei tunnu muuttuvan. Vasta, kun katsoo taakseen, huomaa kaiken muuttuneen. Tai jotain vastaavaa, en ihan muista sanasta sanaan. Mut ei vitsit miten oikeessa toi onkaan.

Muistan miten tuolloin tuntui, et niin monet asiat oli väärin. Olin niin tajuttoman ihastunut ja sitäkin mustasukkaisempi, ettei ollut mitään rajaa. Se oli aika typerää, meidän välillä oli satoja kilometrejä ja jäbä oli loppujen lopuksi aika kusipäinen. Sillon vaan tuppasin olemaan aika sokee. Pesin hiuksia kolme kertaa päivässä, istuin suihkussa vaan miettimässä asioita, kävelin puistoissa puhelin korvalla ja koitin saada ensimmäisten kuvien rouvasta apua - siltä sitä sai, se ymmärsi ja auttoi. Sitten kun olin niin tympääntynyt omaan ongelmaan (eikun asiaan, josta tein suuren ongelman), niin lähin raivopäissäni vääntämään itkua ja pyöräilemään ympäri Meilahtea niin se raivo tyyntyi.

Oho, tästähän tuli ihan kumma muistelu, sori jääppänät !

ps. tänään se oli: peruskoulun viimenen koe, ehkä viimenen koe koko tossa koulussa. Hui. Feelin' free!